Juhani Haapiainen

URHEILUKALASTUSTA (KO?)

Sinä kesänä ehdimme Bude, Yrjö ja minä Näätämölle vasta heinäkuun puolivälissä.

Vesi oli lämminnyt melkeimpä uimakelpoiseksi ja oli tietysti matalalla. Edellisenä päivänä oli kuitenkin satanut ja se saattaisi houkutella nousulohta jokeen.

Majoitumme Åken rantatöyräälle. Jostakin pulpahti päätös lämmittää tapaamisen kunniaksi Åken sauna, joka oli ollut käyttämättömänä – kertyneistä tavaroista päätellen – jo jonkin aikaa. Sauna ja rommiviina järjestivät ohjelmaa, jota katsoessa vuoroin hirvitti ja vuoroin nauratti.

Jätin kaverit nukkumaan ja lähdin heittelemään alapuolista suvantoa. Olin ostanut Lontoosta – itse Hardylta – norjalaisen Kleppe-uistimen, jota Hardyn luettelo kehui Norjan parhaaksi lohiuistimeksi. Kymmenien heittojen jälkeen tulin joen mutkaan – pömmikuopaksi sitä kai kutsuttiin – kun Kleppeä vietiin. Titti tuli melko säyseästi rantaan asti. Nautin joka hetkestä sillä se oli ensimmäinen Atlannin loheni. En vain tiennyt, että nousulohen suuosat ovat pehmeät päinvastoin kuin hauella. Ja niin koukku leikkautui irti ja titti ui rauhallisesti pois.

Korpinivalle saavuttuani tulivat kumppanit Bude ja Yrjö paikalle. Yrjön uistimeen iski titti, jonka hän väsytteli tottuneesti koukkauskuntoon. Pääsin käyttämään Hardylta ostamaani nostokoukkua – ensimmäinen koukkaukseni.

Jonkun ajan kuluttua iski titti Kleppeen. Lohi ui voimakkaasti ylävirtaan ja vavassa tuntui ennen kokematon voima sen vetäessä määrätahtoisesti siimaa. Kuljettiin pari kertaa ylä- sekä alavirtaa päin kunnes se tuli lähelle rantaa ja Yrjö koukkasi sen kuiville.

Pidimme parin tunnin ruokailu- ja nokostauon, palasimme taas Korpinivalle. Kalaa ei kuulunut – nousuparvi oli mennyt menojaan.

Sähkölinjan kohdalla roiskahti – nousukalako?

Olin vaihtanut virvelin perhovapaan. Seurasin toisella silmällä ylävirran puolta kun lohi kävi taas pinnassa – tällä kertaa hieman alempana. Kolmas pintakäynti ja lohi ravisteli päätään pinnalla. Tuttu juttu! Olin aikaisemmin Saimaalla nähnyt kuinka hauki teki saman tempun katkaistuaan uistinsiiman. Ryhdyin seuraamaan kalan pintakäyntejä ja päätin hakea titin pois. Kun kala laskeutui suvantoon, kahluusaappaani eivät riittäneet joten riisuin ne sekä housuni ja yritin kahlata. Joki syveni ja täytyi heittäytyä ilkialasti uimaan.

Virta voimistui ja vaivalloisesti lähestyin pinnassa melovaa kalaa. Sain kiinni kiduskannesta ja varoin sen suussa ehkä olevaa viehettä. Tavoittelin pyrstöä mutta kalaa jatkui ja jatkui. Sain sen kuitenkin nostettua vastarannan louhikkoon ja nousin itse perässä. Hain tittiä, mutta tämä olikin 8 kg painava lohi jonka suussa oli katkenneen Jesse-vaapun peräosa.

Istuskelin alasti lohi polvillani rantakivellä. Paluu uimalla ei virran ja saaliin vuoksi ollut mahdollista. Lätkin itikoita ja pian olin yltä päältä veressä ” kuin markkinoilta palaava mustalainen”. Kirkkoniemen bussikin hidasti kohdallani ja ikkunoissa näkyi virnisteleviä naamoja.

Onneksi Bude sai veneen lainaksi ja nouti minut takaisin omalle puolelle.

Kun palasimme teltoillemme kantaen välillämme korentona nostokoukkua, josta roikkui lohi ja kaksi 2-3 kg:n tittiä, se laukaisi vapamiesten ryntäyksen joelle.

OLI SE URHEILUA JA KALASTUSTA!